torstai 19. heinäkuuta 2012

Hyvin nukuttu yö!!

Ihanaa! Viime yö oli suorastaan loistava! :) Pikku neiti heräsi syömisen lisäksi vain kerran "jumppaamaan" ja mikä parasta, nukahti sitten itsekseen. Voi, onkohan hyvin nukutut yöt palanneet taas meille...



Sofia on syntymästään asti nukkunut yöt suhteellisen hyvin, mutta viime aikoina ne on mennyt aikalailla huonosti. Kahden, kolmen yösyönnin lisäksi tyttö on herännyt monta muutakin kertaa.
Sofia alkaa itkemään sängyssään, joten nostan hänet syliini ja hyssyttelen, kunnes hän on nukahtanut uudestaan tai on ihan unen rajamailla. Samantien, kun lasken hänet takaisin sänkyynsä, alkavat kädet viuhtomaan ja mimmi kiemurtelee (itkien). Taas siis syliin ja hyssyttelemään uneen. 
Aluksi mietin herääkö Sofia nälkäänsä, mutta sitä se ei ilmeisestikään ole, koska maito ei kelpaa.

Ensimmäisiä öitä


Lueskelin netistä, että yölevottomuudet jollain tapaa kuuluuvat neljän kuukauden ikään. Sofia on vähän aikaa sitten oppinut nappaamaan varpaistaan kiinni ja kääntymään selältä  mahalle, joten ehkä sekin on osasyy. Nappula ei uusien taitojen takia yksinkertaisesti malta nukkua. 

Tänään kävimme ystäväni Nooran luona kylässä. Hänellä on suloinen Anton-poika. 



Kaverukset!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti