perjantai 27. heinäkuuta 2012

Viikonloppu, jes ;)!

Eipä olisi voinut viikonloppu tulla parempaan saumaan! Kuluneina öinä meillä ei todellakaan olla nukuttu prinsessan unta. Sofian levottomat yöt siis sen kun vain jatkuvat (tosin viime yö oli taas hieman parempi)... Pieni väsymys päällä, mutta viikonlopun aikana ehtii hyvin nukkua univelat pois. Sillä välin saa isä ja tytär viettää kahdenkeskeistä aikaa :) Onneksi neiti nukkuu päikkärit entiseen malliin ja on päivisin hyvällä, aurinkoisella mielellä lähes aina. Ihana hymytyttö! Suoranaista itkua ei Sofian suusta usein kuule, mitä nyt pientä kitinää toisinaan. On se niin tyytyväinen vauva.

Nappulalla lukuhetki

Äidin kulta














Viikko on hurahtanut vauhdilla - kuten aina. Tiistaina lähdettiin Sofian kanssa mummolasta kotiin junalla. Keskiviikko oli tavallistakin tavallisempi päivä, oltiin vain, ja torstaina innoistuin leipomaan kääretortun, kun tuli ostettua tuoreita mansikoita. Oli muuten vasta ensimmäinen kerta, kun tänä kesänä ostin niitä :D  
Tänään oon siivonnut, pessyt pyykkiä ja kunhan mies on tullut sorvin äärestä kotiin, niin lähdemme Prismaan ostamaan koko viikonlopun ruokatarvikkeet. 
Illaksi ei ole erityisiä suunnitelmia. Joko vuokraamme jonkun hyvän leffan ja teemme pizzaa tai eräs ystäväperheemme tulee kylään/menemme heille. 





 






Loppuun muutamia kuvia kodistamme:

















10 kommenttia:

  1. Mitäpä tähän voi todeta, kun että kaunis tytär sinulla, vaan kaunis on äitikin ja nätti koti teillä. <3
    Sovitte siis kaikki hyvin yhteen. :)

    VastaaPoista
  2. Voiku Sofia on suloinen! :)
    Liityin lukijak, käy kattoo miun blogii!

    http://you-are-so-important.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Vähä teillä on ihana tää talo ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kerrostalossa asutaan, ihan jees paikka. Mut ois kiva muuttaa, nii sais laittaa kämppää uusiks:) Ja ainahan sais isompi asunto olla:D

      Poista
  4. vautsi, teillä on upea koti :) ja tyttäresi on mitä suloisin ilmestys!

    ♥: jenni, www.once-real.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Vooi ku ihana vauva ja koti!<3 sulla on yks lukija lisää!:]
    www.yesssicas.blogspot.com

    VastaaPoista