perjantai 31. toukokuuta 2013

Rannalla

Biitsikausi 2013 avattu! :) Tiistaina lähdettiin koko perhe pyöräilemään ja meidän aikomus oli mennä keskustaan, mutta päädyttiinkin rannalle, Ahvensaareen. Vein Sofian rantaveteen kävelemään ja hups, hän istahti muittamutkitta veteen mekko ja vaippa päällä. Vedessä Sofku leikki yli puoli tuntia.
Meillä ei ollut mitään rantsukamppeita mukana, ei pyyhettä eikä puhdasta vaippaakaan. No, mummo toi sitten Ainon kanssa varusteita ja saatiin Sofia vihdoin pois vedestä.
Niin huikee hellepäivä vietettiin=)
Jussi lähti aamu 7 Helsinkiin ja on siellä hypännyt Viroon menevään laivaan. Sillä ja työkavereillansa on huomiseen asti kestävä koulutus. Oikeesti kenen idea laittaa koulutus näille päiville! Jussihan ei nyt pääse huomisiin yo-juhliin ja vähän kismittää.

Tää päivä on ollut yhtä hullun myllyä! Ties kuinka monessa kaupassa käyty ostamassa tarvikkeita ylppäreihin. Tultu ja taas menty. Huomenna en tee muuta, kuin nautin juhlatunnelmasta, tarjoilusta ja ihanista ihmisistä :)
Johanneksen lakitustilaisuus alkaa 10 ja sitä ennen tulee ehtiä käydä suihkus, meikata, laittaa hiukset, pyntätä Sofia parhaimpiinsa, hakea ruusut jne. Joten luulen, että vähitellen alan siirtyä kohti sänkyä, JOS äiti ei keksi jotain tekemistä vielä ;)

4 kommenttia: