tiistai 25. kesäkuuta 2013

Työväsymystä havaittavissa

Blogit täynnä juhannuspostauksia, joten kerrotaanpa nyt jotain meidänkin juhannuksen vietosta. Jussi vietiin jo torstaina sen vanhempien mökille ja Sofia meni sinne seuraavana päivänä. Mähän jouduin jäämään kaupunkiin, koska aattona oli iltavuoro ja lauantaina menin aamuun. Töiden jälkeen pääsin mäkin lähtemään möksälle, mutta ei ollut yhtään juhlafiilistä. Työasiat vain pyörivät mielessä ja järkky väsymys päällä. Ärsytti koko juhannus! Mummo tuli illalla hakemaan Sofkun takaisin Vaasaan ja mäkin meinasin lähteä samassa kyydissä pois, mutta jäin sit kuitenkin yöks mökille.
Aivot ihan jumissa! En tiiä mitä muuta kertoisin, kun tuntuu et oon aina vaan töissä, töissä. Työpäivät saa mut niin väsyneeksi. Kun töissä antaa kaikkensa, niin ei kotiin jää enää yhtään energiaa. Vaikka täällä sitä erityisesti tarvittais Sofialle + siivouksia ja ruuanlaittoa varten. Milloinkahan oon viimeksi tehnyt ruokaa... Varmaan viikko sitten :o  Oon mä nyt tällä viikolla ollut himassa vähän reippaammalla fiiliksellä, jos vertaa ekaan työviikkoon. Mutta silti, äh.
Muutama päivä sitten mietin, että oikeesti lopetan työt, kun on niin rankkaa yhdistää duuni ja kodin hoito. Voi kauheeta, jos vielä olis toinen lapsi tässä pyörimässä tai ei olisi miestä/isovanhempia auttamassa :D
Hiphuraa, nyt sentäs alkoi parin päivän vaparit, nautin suuresti :) Saa nukkua pitkään ja touhuta rakkaan Sofian kanssa <3
Prinsessamme täytti juhannuspäivänä 22.6. 1v 3kk
Sofia sai syksyksi hoitopaikan erään perhepäivähoitajan luota, mutta mä vaadin vaihtamaan sen johonkin muuhun, koska se hoitajan koti on aika etäällä meistä. Millä mä veisin Sofkun aamuisin, pyörälläkö. Joo ei siitä mitään tulisi.
Ihan justiinsa tulee eka tili!! Mielessä on vaikka mitä ihanuuksia, joita aion ostaa. Eikös kesäaletkin alkaneet juuri :) Yeah! Jotain vastinetta töissä raatamiselle ;)

Ja nyt meen nukkumaan, laitan kellon soimaan aamukuudelta ja totetan, että.... eihän tänään tarvitsekaan nousta näin aikaisin :D Maailman paras tunne ;D

6 kommenttia:

  1. aiotsä hommaa ajokorttii?:)

    VastaaPoista
  2. Nuori tyttö eikä jaksa töitä ja kotia hoitaa huhhuh.. Ite hoidan kotona vuoden ikästä lasta, kotia ja käyn töissä kun mies on kotona, joudun välillä tekeen jopa 14h työpäivää, että rahat riittää. Isovanhemmistakaan ei oo apua. Ja ainii samaa työtä kun sinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin erikoista, kun se onkin, mutta nuorikin voi väsyä :) Sillä varmaan on jotain vaikutusta, että työpaikka on ihan uus mulle. Uusia, muistettavia asioita tullu vaikka millä mitalla. Tsempit vaan sulle :)!

      Poista