sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Odotuksen tuntua ilmassa

Menipäs viikonloppu älyttömän nopeesti ohi! Hurahti niin vauhdilla, että päätettiin jäädä pariksi ylimääräiseksi päiväksi Vaasaan. Mies oli perjantaina tavallista pidempään töissä, joten auton nokka suunnattiin kohti rannikkoseutua vasta yhdeksän aikaan illalla. Ehdittiin juuri ja juuri saman vuorokauden puolella perille. Lauantaina oltiin Seppälän valokuvaamossa ottamassa Sofian puolivuotiskuvat ja perhekuva. Siellä tuli ihan hirvittävän kuuma, kun valot paahtoi täysillä, kuvaaja käski asettelemaan Softista eri asentoihin ja piti hyppiä, tehä erikoisia ääniä ja vaikka mitä, että Sofia nauraisi. Mutta todellakin se pomppiminen oli sen arvoista, koska otoksista tuli aivan ihastuttavia!<3 En millään malta odottaa, että koevedokset tulee ensi viikolla!
Eikä meidän perhekuvakaan näyttänyt yhtään hassummalta :)
Puolen vuoden päästä uudestaan... ;D
 

Suuri odotuksen aihe on myös ensi perjantai, kun mennään syömään ja käymään jossain pubissa/baarissa. Ei hetkeen olla oltukaan missään ulkona. Voi olla, että mun sisko tulee silloin hoitamaan Softista. Olishan se kaikkien kannalta parempi niin. Ite saisin olla täysin varma, että Sofia on hyvässä hoidossa, Sofia saisi turvautua tuttuun ihmiseen ja sisko tienaisi hyvät rahat :)
Itseasiassa on kolmaskin toosi kiva asia mitä suurella innolla odotan. Siitä kuitenkin vasta myöhemmin lisää.

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. HAhah:D Näkyyks sul yks vai useampi mun naamaa? :D Ku kännykäl näkyy kolme mun pärstää:O Mun jotain sekoillu....Argh!

      Poista
  2. Voi että miten ihanan isot silmät sinun tytölläsi on! :) Tosi nätti vauva! Pitäneepä jäädä seuraileen sun blogiasi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia on huippu suloinen;) Uusia lukijoita on aina yhtä mukava saada:)!!

      Poista