tiistai 15. tammikuuta 2013

Hoitsuksi oppisopimuksella?!

Me palataan kotiin. Ihan pian. Miehellä alkoi yllättäen jo tänään työt eli se joutui eilen lähteä ajamaan Trelle. Mä ja Sofia jäätiin vielä mummolaan. Täällä on nii valtavasti vaatteita, leluja, astioita ym. mitä tulee raahata kotiin eikä ne kaikki olis millään ees mahtuneet meidän autoon. Mutsi ja Aino lupas viedä meidät viikonloppuna himaan, niin saadaan kerralla tuotua kamatkin. Ne jää yöks meille ja se pehmentää mukavasti laskua arkeen. Ei tarvitse purkaa tavaroita yksin ja muutenki on apua saatavilla vielä hetken! :)

Sofialla on ollut lapsivakuutus, joka otetiin ennen sen syntymää. Nyt päätetiin irtisanoa se, koska ei koettu sitä tarpeelliseksi. Varmaan semmonen ois hyvä olla jatkossakin kaiken varalta, mutta nyt näin. Ehkä joskus otetaan se taas. Ovatko teidän lapset vakuutettuja? Entä onko se ollut tarpeen?  
 
Nettishoppailu on pahasta... Liiankin helppoa valita ihania tuotteita ja painaa "tilaa"! Yks tylsä ilta selasin Pikkuväen, Zalandon ja H&M:n sivuja ja nyt on Sofialle tulossa kasa vaatteita. Tulis jo ne, en malta odottaa! ;) Lisäks Henkasta tilasin vuodevaatteita, suihkuverhon ja Sofialle pussilakanasetin, torkkupeiton ja säilytyskorin :)

Soitin tänään sekä Tampereen että Vaasan seudun oppisopimuskeskuksiin ja kyselin vähän kaikkea oppisopimukseen liittyen. Ekaks pitäis hommata työpaikka ja mun tapauksessa se olis päiväkoti tai joku nuorten paikka, koska aion suuntautua lapsiin ja nuoriin.
Työpaikan saatua, on soveltuvuuskoe (ainakin Trella) ja kun sen suorittaa hyväksytysti, aletaan tekemään työsuunnitelmaa duunipaikan kanssa. Kuullostaa helpolta :)
Aloitanko syksyllä sitten Trella vai Vaasassa, niin sehän on ihan hämärän peitossa. Katsotaan mihinkä elämä vie. Aikaahan vielä onneksi on.
Tiedän, että lukijoitten joukosta löytyy useampikin hoitsu ja nytpä kysynkin; onko kukaan lukenut lähihoitajaksi oppisopimuksella? Olis mukava kuulla kokemuksia! =)
Ekat Muumit pyörimässä :D



9 kommenttia:

  1. Me mietittiin tota vakuutusta, et otetaan ennen vauvan syntymää.. Mut päädyttiin ratkasuun, et otetaan vasta synnyttyä tai jos ilmenee tarvetta :) Vaikka olishan se vakuutus tietty hyvä olla.

    VastaaPoista
  2. Mä oon oppisopimuksella ollu lähäriksi :) Kävin siis vaan sen suuntaavan opparilla. En voi kun suositella! Oli ihan huippua saada palkkaa samalla ku opiskelee. Koulua mulla oli kerran viikossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se palkka on tässä yks innostavista tekijöistä!:D Opiskeljian tuet ois niin hullun pienet :/ Mullaki on vaan tuo suuntautumis vuos jäljel:)

      Poista
  3. Valtterilla on vakuutus, vahingossa kylläkin otettiin liian myöhää, ei tuu korvaamaan putkitusta, jos joudutaan sellaiseen, kun vauvana oli niin monta korvatulehdusta :( Mutta se on hyvä olla, kun ei tiedä ikinä mitä tapahtuu! Mulla itsellä ollut pienestä pitäen ja on edelleen :)

    Mä mietin kans, kun haluisin hoitsuksi, mutta en oo tähän päivään asti pääset soveltuvuuskoetta läpi, niin ajattelin, että vitut mä sinne enää yritä, koitan johonki muuhun hakea tänä keväänä. Mulle se koe sitte on nähtävästi vaikea, vaikka ei pitäisi edes olla :D Liian tyhmä kenties alalle? En tiedä, unohdan sen ja tyydyn, muuhun. Ärsyttäähän se, mutta ei jaksa enempää siitä murehtia ja aikuiskoulutuksena mulla ei olisi sitä varaa opiskella, kun kaikki maksaa niin paljon.

    Mutta sulle onnea etsintään kovasti, jos sinne todella niin paljon haluut ja saat vaan paikan, niin opiskele ja mene ihmeessä! peukkuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vahinkohan ei tuu kello kaulassa, joten ei voi tietää, jos sille vakuutukselle joskus ois enemmän tai vähemmän tarvetta :)

      Voih! Mikä siinä soveltuvuuskokees on ollu se kompastuskivi? Tietenkään ei oo pakko vastata =)

      Kiitos! Välillä on tosi vaikea kuvitella ittensä takas opiskelemaan, mutta vuos jäljellä enään, niin sit on ammatti, jes:) Sen menee vaikka päällen seisten!:)

      Poista
    2. Sen kun tietäisin, mikä siinä mättää! Pisteet ei vaan riitä :( kai ne pitää mua liian epäkelvottomana? :/ harmittaa.

      Poista
  4. Meillä on vakuutus Kertulle ja tullu enemmän kun tarpeeseen. Sairaalareissuja on ollu useita ja lääkäri käyntejä:( joten tarpeeseen on tullu! Maksanu jo ittensä takasin.

    VastaaPoista
  5. Itsellä ei lapsia oo, mutta mulla on ollu vakuutus koko ikäni, ja on kyllä ollu tarpeen! Mulla oli muksuna ihan kokoajan korvatulehduksia, vähän väliä jouduttiin käymään kaiken maailman allergia testeissä, astmakin todettiin kun olin jotai 6-8v. Vakuutuksesta saa tosi paljo niitä kaikkia lääkäri ja lääkekuluja takas, niin on kyllä ollu ihan jees. Ja parastahan tässä on se, että tää mun vakuutus on joku "säästövakuutus" tms, niin syksyllä kun täytän 20, niin saan tuolta 4000e takasin :D jeee

    VastaaPoista