maanantai 6. elokuuta 2012

Tuskainen viikonloppu

Meidän viikonloppu meni taas Vaasassa ollessa ja hyvä niin, koska lauantaina sairastuin eikä musta ollut pariin päivään yhtään mihinkään. Mulle iski rintatulehdus enkä koskaan enää halua kokea moista. Sen verran hirvittävää oli maata sängyn pohjalla kovassa kuumeessa, järkyttävissä lihassäryissä ja pisteeksi iin päälle jomottava päänsärky! Pari kertaa piti juosta vessaanki oksentamaan, hyi olkoon!
Nyt on antibioottikuuri päällä, mutta edelleen tosi heikko ja surkee olo. Kuume tosin on laskenut eikä enää kolota joka paikkaa. Luulen, että lääkkeet muuttaa maidon makua, koska Sofia on lauantaista lähtien temppuillut ruuan kanssa. Se jo riittää, että ottaa tytön syliin, niin pikkuinen heittäytyy taaksepäin ja kääntää pään pois itkun säestyksellä. Öisin ruokinta on sujunut hyvin Sofian syödessä puoliunessa.  
Mies lähti eilen ajelemaan Tampereelle ja itse jäin Sofian kanssa mummolaan odottelemaan parantumista. Toivon mukaan pääsisimme huomenna lähtemään kotiin. 



Kurjaan viikonloppuun mahtui mukaviakin asioita; lauantaina ehdin käydä kaupungilla ostamassa Sofialle vaatteita ja vauvakirjan. Illalla menimme mieheni kanssa katsomaan 3D:nä Abraham Lincoln: Vampire Hunter. Oli hyvä leffa, mutta niitä laseja oli ärsyttävä pitää ja ne painoivatkin inhottavasti.




Sorminäpertelyä



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sofiasta!:-) paranemisia sulle!
    www.yesssicas.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :))Mitä ihmettä, tosta puuttuu yks kuva:O Kuvateksti on mut missäs picture.....

      Poista
  2. Tosi ihania kuvia :)
    Paranemisia, varmaan tosi inhottavaa tollanen :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! No aiva hirveetä :/ Mut ehdottomasti jo voiton puolella!

      Poista
  3. Hahaa, oon hirvee stalkkeri, mut siis olit tuolla ^^Heltsun blogissa kysyny sitä faviconia, et miten sen saa. Ite löysin yhen tosi hyvän blogin mis oli, mut en ikinä liittyny siihe lukijaksi ja kadotin sen.
    Mutta olin kiltti ja etin siulle: http://janna-aleksandra.blogspot.fi/2012/07/blogiapu-kuinka-vaihtaa-favicon.html <- siinä tai googleta miten saan faviconin tai favcion ja sit sieltä tulee eri ohjeita ja sivuja missä niitä pikkukuvia on.
    Tossa linkissä se vissii vaa opettaa tekee ite? :D En muista mutta kumminkin.
    http://fineicons.com/favicon_gallery Tossa yks sivu mmissä on valmiita pikkukuvia! :) Ja tässä on vielä toinen ohje miten se favicon tehdään:

    http://www.blogihaltuun.net/2011/07/bloggerin-favicon-miten-se-vaihdetaan.html selaat alaspäin siellä ! (:

    Anteeksi tosi sekava & pitkä ja kaikkee mutta koita saaha selvää. En jaksanu enää lukee tätä es uuestaa läpi mut joo ! :D Ole hyvä! :D

    VastaaPoista